Toimistomme vieraili tiistaina 7.2. Ruotsissa Tukholman huonekalumessuilla. Messuilla oli yli 400 näytteilleasettajaa laajasti eri huonekalu-, sisustus- ja design-brändeiltä. Näytteilleasettajien lisäksi messuilla oli erilaisia näyttelyitä, jotka nostivat esiin mm. nuorten suunnittelijoiden töitä ja ajankohtaisia aiheita design-maailmasta. Tapahtuma ei rajautunut tänäkään vuonna vain messukeskukselle, sillä ympäri Tukholmaa oli tarjolla erilaisia tapahtumia muotoilusta ja arkkitehtuurista kiinnostuneille. 

Suunnittelemon tiimi vierailee säännöllisesti messutapahtumissa ja kalustetoimittajien showroomeilla muutaman kerran vuodessa. Vierailut messuilla ja näyttelyissä ylläpitävät sekä kasvattavat sisustusarkkitehdin ja arkkitehdin ammattitaitoa sekä osaamista.  Messuvierailuilla saa kattavan tietopaketin yhden päivän aikana lukuisista erilaisista toimittajista sekä kalustevalmistajien tarjonnasta. Sisustusarkkitehdin työhön liittyy oleellisesti myös käyttömukavuus ja messuilla pääsee testaamaan sekä kokeilemaan kalusteita sekä vertailemaan toimittajien tarjontaa. 

Suunnittelemon sisustusarkkitehtien suosiossa oli nähdä Tukholman messuilla erityisesti pohjoismaisien brändien lanseerauksia sekä aluevaltauksia niin kaluste- kuin muotoilunkin saralla. Poimimme messuilta sekä ajankohtaisia, että tulevia trendejä huonekalujen, värien ja tekstiilien maailmoista. 

1. Kirkkaat värit ja rohkeat yhdistelmät

Messuilla oli nähtävillä kirkkaita ja rohkeita väriyhdistelmiä sekä tuotteissa, että messuosastojen kokoonpanoissa. Näyttelyosaston houkuttelevuus on osa valmistajan brändin tai kalustuskokonaisuuden lanseerausta sekä erottautumista näytteilleasettajana. Trendikkäimmiksi väreiksi nousi selkeästi sähkönsininen, sinapinkeltainen ja magenta, joita oli yhdistelty kauniisti muihin kirkkaisiin väreihin.

Kalusteiden esillepanoissa oli leikitelty rohkeilla värikokonaisuuksilla, jotka herättivät kiinnostusta vierailijoissa. Isot värikkäät pystypinnat muodostivat mielenkiintoisia ja mielenkiintoa herättäviä tilasarjoja ja osassa näyttelyosastoja suurta osastoa oli jaettu värillisillä seinäkkeillä eri väriteemoilla lohkoihin. Magentapunaista seinän pariksi oli valittu vaalea,pehmeä tekstiilipalamatto kun taas toisella osastolla hivenen murretut seinien päävärit oli yhdistetty terrakotan värisellä matolla tyylikkäästi toisiinsa. Myös vastaväriteemoja oli havaittavissa osastojen väri- ja kalusteyhdistelmissä ja näiden väriyhdistelmien katsominen on aina jollakin tavalla rohkeaa sekä inspiroivaa.

2. Suuret linjat ja yksiaineiset kalusteet

Irtokalusteissa kuten nojatuoleissa oli yhtenä selkeänä teemana muhkeat, yksiaineiset istuimet massiivisilla puisilla käsinojilla ja jaloilla. Suuret linjat ja pehmeät, kaarevat muodot esittäytyivät myös puisissa detaljeissa pyöristetyin reunoin. Etenkin nojatuoleissa istuimen ja selkänojan lisäksi myös jalat olivat ympäriverhoiltu tai vaihtoehtoisesti erillisiä jalkoja ei ollut lainkaan näkyvissä. Kalusteiden muhkeutta täydensi karva tai rouheasti kudotut verhoilukankaat. Kun irtokaluste on muhkea ja painopiste kalusteen istuinosassa tulee kalusteesta tukeva ja näin oli näissä koeistutuissakin kalusteissa. Muhkeudessa ja painopisteen ollessa istuinosassa menettää helposti siirreltävyyttä eli esillä oli vaihtoehtoisia kalusteita erilaisiin käyttötarpeisiin lukuisa joukko. 

Kudotuissa kankaissa ja nukkamaisista pinnoista tulee mielikuva mukavuudesta, lämpöisestä kutsuvasta sylistä. Nämä adjektiivit kutsuvat asettelemaan tämän kaltaisia kalusteita vaikkapa yrityksen lounge-tiloihin tai aulatiloihin, siellä missä halutaan nostaa esille mukavuutta ja trendikyyttä. 

3. Colour matching

Irto- ja säilytyskalusteissa jatkui yksiaineisuuden teema ja usealta eri brändiltä olikin tarjolla runsaasti värivaihtoehtoja verhoilukankaiden lisäksi myös kalusteiden runkoihin. Kalusteet muodostivat täydellisen kokonaisuuden missä kalusteen teräksinen runko aina laippajalustaa myöten oli maalattu verhoilukankaan sävyyn. Tällaisia kokonaisuuksia on helppo nähdä juuri täydentämässä, kokoustilojen upeiden seinäpintojen sävymaailmaa ja helposti, kalusteet voisivat olla juuri, vaikka seinän kanssa vastaväreistä muodostuva kokonaisuus tai monoliittinen vaihtoehto missä kalustevärit ja seinävärit ovat täydellisesti samaa värikokonaisuutta. Tuoli- ja pöytäkalusteissa oli nähtävissä vaikutteita 80-luvun trendeistä.

 Irtotuoleissa oli paljon pyöreää maalattua teräsprofiilia yhdistettyinä useimmiten pyöreisiin tai pyöristettyihin istuinosiin sekä selkänojiin. Tämä putkirunkojen muodostama keveys oli vastakohtaista juuri edellisessä kappaleessa kuvatuille nojatuoleille. Suunnittelijan näkökulmasta valintaan vaikuttavat paljon kalusteen käyttöympäristö ja –tarkoitus, kuten onko huoneessa tarkoitus työskennellä innovatiivisesti noin tunnin ajan vai onko tarkoitus vain istahtaa hetkeksi odottamaan tai onko irtokalusteella tarkoitus tuottaa vaikka yrityksen brändiin soveltuva mielikuva. Mitä enemmän suunnittelija on tietoinen yrityksen tilojen käyttötavoista, sitä helpompi on suunnitella onnistuneita kokonaisuuksia ja irtokalustussuunnitelmia asiakkaalle. 

4. Massiiviset jalustat

Sohvajalat oli toteutettu massiivisista ja upeista jalopuulajeista toteutetuilla suorakaiteen muotoisilla puutangoilla. Massiivipuulajit oli yhdistetty hyvin sohvakankaiden verhoilujen sävyihin ja edestä katsottuna näkyi puun sahatun pään syykuviot sekä vuosirenkaat.  

Sohvan muotokieli oli isoista kappaleista koostuva kokonaisuus ja tämä näkyi istuinosan yksiaineisuutena sekä istuinosassa ei ollut tyynyjä, mutta pitkiä ja kookkaiden sohvien verhoilua oli leikkisästi toteutettu useammasta erisävyisestä verhoilukankaan palasesta. Selkänojat olivat myös yhtenäisiä kokonaisuuksia ja kokonaisuutta oli rikottu erisävyisillä kangaspaloilla tai ompelein tehdyillä muodoilla selkänojan tekovaiheessa. Joten tyynyjä ja irtonaisia osioita ei julkitilapuolen kalusteissa ollut nähtävillä.

Sirot teräsprofiilit ja muut pistemäiset jalat olivat jääneet kokonaan unholaan. Sohvissa kuten nojatuoleissa pääsääntöisesti kalusteet olivat muhkeita ja isolinjaisia sekä selkeästi tiloja rajaavia elementtejä, mutta myös katseenvangitsijoita koska verhoiluväreissä näkyi paljon trendikkyyttä. Sisutusarkkitehdille on tarjolla erilaisia muotoja ja sohvakalusteista saa muodostettua tilaan käärmemäisiä muotoja erilaisten valmiiden kappaleiden avulla ja sohva saa olla toimistolla kaluste missä tehdään hetki töitä läppärin kanssa ja suuret linjat muistuttavat virtaviivaisuudesta sekä laadukkuudesta ja luo tunnelmaa vaikka toimitiloissa.

5. Akustoivat pinnat

Kalusteissa, valaisimissa ja somisteissa oli hyödynnetty kaikki vapaa tila tuomalla pintoihin erilaisia akustoivia materiaaleja. Pöytien pilarijalat ja kasvien istutusastiat olivat verhoitu PET-huovalla ja seinille ripustettavat akustiikkaelementit olivat onnistuneesti naamioitu tauluiksi erilaisin kuvin ja grafiikoin. Huoneakustiikka on tärkeä osa toimistossa viihtymistä ja toimiston sisäakustiikkaa on ohjeistettu, mutta valitettavan usein pelkkä kattoakustiikka ei riitä tuomaan tilaan hyvää ja kaikua poistavaa kokonaisuutta. Tämä haaste johtuu usein talotekniikan päätelaitteiden tuomista lisäosista kattopinnoissa, jolloin esim. Akustiikkalevyjen peittävyys kattoapinnoissa ei riitä takaaman hyvää äänimaailmaa. Akustinen suunnittelu on kokonaisuus ja akustiikkasuunnittelu on oma suunnittelualueensa ja tähän osaamiseen löytyy aiheeseen erikoistuneita suunnittelijoita.  

Messuilla oli ilahduttavan paljon erilaisia ratkaisuja, joilla täydentää ja lisätä tilan akustiikkaa. Näitä ratkaisuja on kustomoitavissa kohteen sekä tilan käyttötarkoituksen mukaan. Perustoimistossa voidaan akustisia seinätauluja lisätä helposti ja tilan muuhun sisäväritykseen sopivaksi. Ravintoloissa sekä esim. Kokoustiloissa akustiikan ratkaisut vaativat suurempien kokonaisuuksien hallintaa ja akustisia elementtejä tulee olla melkein kaksinkertainen määrä verrattuna avotoimiston akustiikkaan. Akustoivissa levyissä näkyi kierrätysmateriaaleja ilahduttavan paljon eli esim. Muovipulloista saatua rouhetta oli puristettu ja näin saatu huopamainen levypinta aikaiseksi.